HAUKI 11.1KG

Olimme 2.6.2000 Apen kanssa harjoittelemassa Oulujärvellä Pohjola-Cupin osakilpailua varten. Aamulla päätimme käydä kokeilemassa Kaarresalon länsipuolista aluetta.

Noin kello 10.15 saavuimme Kaarresalon kaakkoiskulmaan ja aloimme laskea vieheitä veteen. Veneen keula suunnattiin kohti koillista. Tarkoituksemme oli pyytää haukea n. 3,5 - 5 m vedestä joten pyyntivieheemme olivat kohtuullisen syvällä uivia.

Ehdimme vetää uistimia n. 15 minuutin ajan kun tulimme matalikolle jossa oli alle 3 m vettä. Olin kaartamassa venettä syvemmälle vedelle kun kolme vapaa notkahti yhtä aikaa. Ajattelimme, että uistimet ottivat pohjaan kiinni ja aloimme ottaa välineistöä ylös pelastaaksemme "pohjaan" jääneet uistimet. Kahdesta matalikolla notkahtaneesta vavasta saimme ylös n. 1,5 - 2 kg:n hauet, jotka laskettiin takaisin veteen. Auvo alkoi ihmettelemään kun eniten mutkalla ollut vavan kela ei parkunutkaan koko aikaa vaikka veneemme meni jatkuvasti eteenpäin. Sitten hän huomasi vavan kärjen välillä ojentuvan suoremmaksi ja taas painuvan enemmän notkolleen. Samalla veneen perässä n. 120 m päässä pinnassa kuohahti. Otin vavan käteeni ja aloin pikkuhiljaa pumppaamaan kalaa lähemmäs venettä. Välillä näkyi pinnassa vain suuri kalan pyrstö. Arvoimme ensi näkemällä (pinnassa näkyneen pyrstön perusteella) kalan suuruudeksi 8-9 kg mutta todellinen koko selvisi vasta myöhemmin. Hetken päästä Auvo sai loput vieheet ja plaanarikelkat nostettua ylös vedestä ja tämän jälkeen hän kaartoi veneen kohti kalaa. Hauki käyttäytyi loppuajan erittäin rauhallisesti sillä se oli "roikkunut" veneen perässä n. 5-10 minuuttia ennen kuin todellinen väsyttäminen oli alkanut, joten suurin energia taistella oli varmasti kulunut siinä. Vasta veneen viereen kalan saatuamme huomattiin sen poikkeuksellisen suuri pituus, mutta onneksemme käytössä oleva haavi oli sen verran iso ettei haavitsemisessa ollut mitään ongelmia. Auvo haavitsi kalan kello 10.45 ja katsoimme kalan olevan sen verran suuri, että laitoimme sen omaan puntariimme. Veneessä oleva puntari näytti noin 11 kg mutta veneen keinumisesta johtuen emme saaneet sillä tarkkaa lukemaa. Päätimme lähteä samoin tein ajamaan kohti Manamansalon palvelukeskusta jonka kaupasta uskoimme löytyvän virallisesti kalibroidun puntarin.

Kala punnittiin ja mitattiin kyseisessä paikassa ja kalan painoksi vaaka näytti 11,100 kg ja mitta näytti pituudeksi 121 cm. Ympärysmittaa kalalla oli 46 cm joten kyseessä oli kohtuullisen laihassa kunnossa oleva hauki, jonka voi kyllä todeta kuvastakin.

Suurin osa ihmisistä harmitteli sitä, että saimme kalan päivää liian aikaisin sillä seuraavana päivänä sillä olisi voittanut 50000 mk:n lahjakortin. Henkilökohtaisesti olimme kuitenkin erittäin tyytyväisiä, sillä olimmehan nyt virallisesti "kymppikerhossa" johon ei kuitenkaan kovin moni kalamies koskaan pääse! Viikonlopun kruunasi vielä hyvä menestys itse kisassa, mutta se onkin sitten jo toinen tarina

Kuvassa Appe, hauki ja vaappu

"Haavimies" (tässä tapauksessa väsyttelijä...) Make