Lappajärvi 23.6.2002
Team Esox osallistui monikansalliseen kalastustapahtumaan
23.6.2002
Lappajärvellä, tulevalla SM-vetouisteluareenalla.
Olimme saaneet Suomeen
englantilaisia vieraita Kauhavan Lentäjien
Juhannusjuhlille. Koska pojat
lentävät töikseen Hawk-merkkisellä
ilma-aluksella, niin pithän heitä käyttää
myös kalalla Hawk-merkkisellä
vesikulkuneuvolla.
Ohjelmaksi oli suunniteltu vetouistelun
esittelyä Lappajärvellä ja pientä
iltapalaa hotelli-kylpylä Kivitipussa.
Lähdimme järvelle noin neljän aikaan
iltapäivällä. Sitä
ennen olin taiteillut yksin veneen trailerilta veteen
kohtuu kovassa ranta-aallokossa. Hommaahan
ei helpottanut yhtään se, että
oli venäyttänyt polveni kohtuu
kipeään kuntoon edellispäivän pakollisissa
wrestlingeissä.
No, suunnistimme kolmen vieraan kanssa
Kivitipun lähellä olevan saaren
tietämille. Kauemmaksi ei ollut meneminen,
koska toisella veneellä mukana
olleella Rauhalan Timpalla oli Etappimoottori
sanoutunut irti
KV-yhteistyöstä.
Koska minulla ei ollut karttaa järvestä,
päätin kierrellä rantavesiä -
toiveena saada edes jonkinnäköinen
kala veneeseen. Laittelimme pyyntiin
Hakoja ja Spearheadeja. Väreiksi
vähän kaikkea mitä löytyy.
Englannin pojat hämmästelivät
välineiden määrää ja ihastelivat lajin
teknisyyttä. Kenelläkään
heistä ei ollu kokemusta vastaavanlaisesta
kalastamisesta. Kalastusta he olivat lähinnä
harrastaneet onkimalla ja
perholla. Tosin olipa yksi heistä
saanut melkein 200 kiloisen MARLININ
Meksikonlahdelta!!! Että semmosta
imperiumin pojilla.
Kierreltiin rantavesiä ja vähän
syvemmälläkin. Lyhyen briefauksen jälkeen
vieraat käyttivät tottuneesti
döörejä ja vieheiden laittaminen plaanariin
sujui mallikkaasti. Näytin heille
myös lyhyesti takilakalastuksen saloja ja
hämmästyneitä kommentteja
sateli koko ajan.
Kalaa näytti olevan kaiun mukaan lähes
pohjan tuntumassa, pääsääntöisesti
yli 20 metrin syvyydessä. Paikoitellen
vettä oli yli kymmennen metriä,
vaikka välillä kelkka kahisi
rantakaislikossa. Saimme kuitenkin pari haukea
veneeseen, toinen tuli pinkillä Spearilla
ja toinen muikulla 8cm
Invinciblellä. Kalat taisivat napata
noin kahden metrin vedestä. Elikkä
lähellä pohjaa olivat.
Lappajärven vedethän ovat tunnetusti
aika syvät. Järven syntyhistoria on
melkomoisen väkivaltainen. Aikojen
alussa -"ennen antiristusta"- tipahti
taivaalta suuremmanpuoleinen kivenkokkare
tappaen kaiken elävän yli sadan
kilometrin säteellä! Samassa
pamauksessa syntyi tuo suuri monttu, jota
nykyään kutsutaan Lappajärveksi.
Parin tunnin kalastelun ja jutustelun jälkeen
ajelimme vielä vähän Hawkilla
hurua ja kaverit totesivat veneen oivalliseksi
peliksi. Satamassa veneen
nosto sujui varsin näppärästi
englesmannien avustuksella. Tämän jälkeen
jatkoimme tarinointia Kivitipussa runsaasti
katetun pöydän äärellä.
Kuningatar muuten tarjosi sen illan antimet....
Petu |