Oulujärvi, heinäkuu 2005

Häppäriltä soljuttuun lähes tyynelle järvelle. Kävästiin katsomassa Reimikarin majoitus ja lähdettiin Säräisniemen nokan ja Manamansalon väliin kuhaa pyytämään. Lämpimän paisteen helliessä tutkailtiin penkanlaitoja ja gepsiin ajettiin pakkoja. Täältä oli kuhaa löytynyt, jos nettiin oli uskominen. Ja viideltä iltapäivällä nappasi ensimmäinen kuha. Siitä se alkaisi. Tai illan aikana saatiin kolme kuhaa, suurin reilut 50 cm. Tuo kala oli 47. Ukkonen ajoi meidät Ykspistoon ruokaa tekemään ja siitähän tuli hyvää. Ruoka koostui uusista perunoista, voikastikkeesta ja paistetusta kuhasta sekä valkoviinistä, unohtamatta parasta mahdollista seuraa. No aikanaan valuttiin Reimikariin yöpuulle. Tupa oli autio ja oltiin ihan herroiksi kahdelleen. Jos joskus Oulunjärvellä palelee ja haluaa lämmitellä, niin Reimikarin kämpän saa tajuttoman kuumaksi. Jopa niin kuumaksi, ettei pysty nukkumaan. Ja yhdellä pesällä. Vanha Oulunjärven sanonta ”minkä sade kastelee, sen Reimikarin kämppä kuivaa”

Toinen aamu paljastui sateisen harmaana. Kun ei ole kiirettä, niin ei sateeseen tarvi mennä. Odotettiin selkeämpää ja sehän tuli tuulen kanssa. Ajeltiin Honkisen taakse haukea pyytämään. Pyydettiin ja haukea ei tullut. Oli siis aika lähteä pois. Martinlahteen tankkaamaan ja kahville. Ryttyytettiin vastapattiin hiljalleen perille. Aina tuossa pomppiessa miettii formuloista tuttua kisavauhtia. Tämä oli siihen verrattuna sunnuntaiajelua ja sitä mieltä olivat myös välilevyt.

Martinlahdesta mentiin Kuostolle Säippään makkaranpaistoon ja uimaan. Ja kuten kaikilla kalamiehillä ja –naisilla ei maalle voi jäädä tällaisissa olosuhteissa asumaan, siis mentiin kalalle. Suuntana oli edellisillan paikat. Suomen kesä on kaunis, jopa läpinäkemättömän sadekuuron sattuessa kohdalle. Onneksi sade loppui alta tunnin, ei siis ehtinyt kunnolla alkaakaan. No uistelu ottipaikalle eteni niin hitaasti, että etapilla loput. Kuhavaaput peliin ja odottelemaan. Muutkin kalamiehet olivat keskiviikon kunniaksi aktivoituneet kuhan pyyntiin. Paikalla oli viisi venettä. Tulimme seiskan vedeltä kolmeen metriin ja sivulta lähti pinnasta nato-ohjuksen lailla siima laukaisijasta. Vastaisku ja väsyttämään. Hauki ei ole, eli suurempi kuha tulossa. Tosin jumpsaukset oli sitä luokkaa, että epäily kallistui jopa jalompaan kalaan. Mutka toisen kelkan luona ja tasainen jurnotus pohjassa kallisti kuppia punalihaiseen enemmän ja enemmän. Kala kävi näyttäytyy perän vieressä. Taimen otti hatkat kohti toista plaanaria ja rumbaili veneen perässä. Anne keräsi takilat tottuneesti pois haitolta. Ja sitten kala tyylikkäästi kyytiin. Ja kuvia näpsii. Komea kala painoi n. 1.750 kiloa. Lämpimästä säästä johtuen kala lyötiin heti fileeksi ja suolaan. Kyllä oli muikeita ilmeitä. Kalusto uudelleen pyyntiin ja hymyssä suin zillailtiin kalapaikoilla. 40 minuuttia edellisestä rytisi jälleen. Sivulta laukesi pinnasta ja kala vei siimaa taas paikasta toiseen. Kalaa väsyteltiin ja se tuli helposti muutaman jumpsautuksen saattelemana kohti venettä, ja syvällä. Kala pintausi kuohuissa ja TAIMEN on hatkat kohti kelkkaa, koukkasi mukaansa yhden siiman ja sittempä se oli jo haavissa. Tämä huomattavasti edellistä tummempi taimen painoi n. 1.6 kiloa. Perhana kun ehti fileerata sen ensimmäisen. Olisi ollut kiva näpätä kuva molemmista, mutta hyvä näin. Taas muikeina koitettiin saada kuhaa, mutta ei väkiselläkään. Yöksi haukka kiidätti meitä taas Reimikariin. Nyt siellä oli myös majoittumassa Vaalalainen aktiivikalastaja. Hänellä oli verkot ja pitkäsiima pyytämässä. Iltapalaksi laitettiin taas perunoita ja voi-sipulikastiketta, sekä lohiperhosia. Kyllä Oulunjärvellä kelpaa.

AppE